AKUPUNKTIO

Akupunktio – Tehokas kivunhoitomenetelmä

Olen käynyt dos. fysiatrian erik.lääkäri Jari Ylisen fysioterapeuteille ja lääkäreille suunnatun akupunktio-triggeripistehoitokoulutuksen. Arvioin asiakkaan kokonaistilanteen ja tarpeen akupunktiohoitoihin.

Akupunktiota annan pääasiassa kipuhoitona, vähentämään lihasten epätasapainoa esim. vähentämään  jännitystilaa ja tasapainottamaan kehomieltä esim. stressiin rentoutushoitona.

 

TIETOA AKUPUNKTIOSTA

Akupunktio (neulahoito, pistelyhoito, lat. acus, ”neula” ja lat. pungere, ”pistää”, tai kiin., zhēn jǐu) on yksi perinteisen kiinalaisen lääketieteen muodoista. Akupunktiota on harjoitettu Kiinassa yli 3000 vuotta.   Länsimaihin akupunktio levisi 1600-luvulla, mutta laajemmin menetelmä yleistyi 1800-luvulla. Suomessa lääkärit antoivat akupunktiota 1980-luvulla, sittemmin myös fysioterapeutit ovat kouluttautuneet apupunktiohoitajiksi. Tärkeää on, että akupunktiota antavalla henkilöllä on lääketieteen tai terveydenhuollon koulutus.

Akupunktion tavoite on palauttaa terveyttä tai hyvinvointia pistämällä neuloja akupunktiopisteisiin. Akupunktion tarkoituksena on ärsyttää neuloilla akupunktiopisteissä olevia hermopäätteitä. Hermopäätteet lähettävät sähköisiä impulsseja selkäytimeen ja aivojen alaosien keskuksiin, joista niiden katsotaan siirtyvän sairaille alueille.

Akupunktiota voidaan tehdä myös sormin painelemalla. Tätä menetelmää kutsutaan akupainannaksi. Tämä on yleisesti käytetty itsehoitomenetelmä terveyden ylläpitämiseen ja pienten vaivojen hoitamiseen.

 

Akupunktion vaikutusmekanismi

Akupunktioneula

Perinteinen kiinalainen lääkintä pyrkii parantamaan sairauden syyn ja vahvistamaan ruumiin omaa kykyä parantua. Kiinalainen hoitomenetelmä on oppi elämästä, qin eli energian kiertokulusta sekä voimista ja vastavoimista.

Ihmisruumiissa on 12 päämeridiaania ja 8 sivumeridiaania, jotka muodostavat perustan hoidolle. Meridiaanit ovat hermopäätteiden muodostamia ratoja, joilla noin 400 merkittävää akupunktiopistettä sijaitsevat. Lisäksi voi kehossa voi olla lisäksi nk. extrapisteitä. Meridiaanin katsotaan olevan yhteydessä suuriin sisäelimiin, joiden energiat ohjaavat ruumiin toimintaa.

Akupunktioon luottavien mielestä akupunktiohoito korjaa ruumiin häiriintynyttä energiankiertoa, jolloin heidän mielestään ruumis alkaa taistella itse sairauksia vastaan ja tuottaa omaa kipulääkettä, endorfiinia.

Akupunktiolla on todennäköisesti kipua lievittäviä vaikutuksia, mutta laajemmassa mielessä sitä tai sen taustalla olevaa vitalistista oppia ei pidetä tieteellisesti todistettuna. Kivunlievitys voi perustua aivojen oman monfiinin, endorfiinin tuottamiseen. 

 Vaikutus

Henkilö saamassa akupunktiohoitoa.

Akupunktiohoitoa käytetään moniin sairauksiin, muun muassa yleisimmin kipuun ja särkyyn, hermostoperäisiin kiputiloihin, vilustumiseen, päänsärkyyn, migreeniin, stressiin, unettomuuteen ja pykosomaattisiin oireisiin tai astmaan.  Erityisesti korva-akupunktiota käytetään painonhallinnan tai huumevierotuksen tukena.

Akupunktiosta on tehty varsin paljon tieteellistä tutkimusta. Näissä tutkimuksissa on akupunktion vaikuttavuudesta on saatu seuraavia tuloksia:

  • erilaisten kiputilojen hoidossa akupunktio on yhtä tehokasta tai hieman tehokkaampaa kuin lumehoito. Kivunhoidossa on kuitenkin huomioitava, että lumevaikutuskin vähentää potilaan kipuja.[6]
  • laihdutuksen tukena akupunktion hyödystä on jonkin verran näyttöä.[7]
  • tupakoinnin lopettamisen tukena[8] ja osana huumevieroitusta tai alkoholiongelman hoitoa akupunktion teho on plasebon luokkaa.[9][10]
  • polvinivelrikon hoidossa akupunktuuri näyttää vähentävän nivelkipua lyhytaikaisesti, mutta luotettavaa näyttöä ei ole pitkäkestoisesta kivun lievityksestä tai toimintakyvyn paranemisesta.[11]
  • migreenin estohoidossa akupunktiosta saattaa olla hyötyä.[12]
  • naisten virtsainkontinenssissa akupunktiolla ei ei ilmeisesti ole vaikutusta lyhyessä seurannassa, mutta asia vaatii lisätutkimuksia.[13]
  • niskakivun hoidossa on tehty kaksi suppeaa tutkimusta, joissa ei saatu esiin selkeää eroa vertailuhoitoon nähden.[14]
  • kroonisessa alaselkäkivussa akupunktio saattaa olla tehokkaampi hoito kuin hoitamatta jättäminen tai lumeakupunktio. Akuutin alaselkäkivun hoidossa akupunktion tehosta ei ole luotettavaa näyttöä.[15]
  • aivohalvauksen motorisen halvauksen hoidossa akupunktiolla ei ole havaittu vaikutusta.[16]
  • purentaelimistön toimintahäiriöissä akupunktio saattaa vähentää oireita lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja saattaa olla yhtä tehokasta kun muu aktiivinen hoito.[17]

Dosentti Jukka Martion mukaan on huomionarvoista, että vaikka monet tutkimukset ovat tuottaneet tietoa akupunktion hyvästä tehosta niin mitä huolellisemmin kontrolloidusta tutkimuksesta on kysymys, sitä heikommaksi havaittu vaikutus jäi.[5]

Riskit

Useissa tutkimuksissa on kartoitettu akupunktiohoidon haittavaikutuksia:

        Verenvuoto pistoskohdasta (0,4–3 %)

         Mustelma pistoskohdassa (1,7–2 %)

         Kipu pistettäessä (1 %)

         Huimaus (1 %)

         Aiemmin olemassa olevien oireiden pahentuminen (1–3 %), yleensä väliaikaisesti

Harvinaiset riskit

Akupunktiohoitoja koskevassa analyysissa vuodelta todettiin vakavan haittavaikutuksen esiintyvyydeksi 0,05 / 10 000 hoitokertaa tai 0,55 / 10 000 hoitoa saavaa potilasta.

Koulutetun akupunktiohoitajan vastaanotolla riskit ovat minimaalisia.

Lähde: www.wikipedia.fi

 

 

UUTTA! KASVOJEN KOSMEETTINEN AKUPUNKTIO

Kosmeettisen akupunktion avulla pyritään häivyttämään kasvoilta ikääntymisen merkkejä ilman kirurgisia toimenpiteitä. Kosmeettisessa akupunktiossa käytetään pieniä neuloja, jotka stimuloivat akupunktiopisteitä. Kasvojen verenkierto vilkastuu ja aineenvaihdunta tehostuu.

 

Kiinalainen lääketiede ja akupunktio ovat tuhansia vuosia vanhoja hoitomuotoja. Aikanaan akupunktiolla hoidettiin keisarien vaimojen kauneutta. ”Kosmeettinen akupunktio” -nimitystä on länsimaissa alettu käyttää 70-luvulla.

 

Kosmeettisella akupunktiolla voidaan saada aikaan seuraavanlaisia vaikutuksia:

   -ihon juonteet vähenevät (pienet juonteet voivat hävitä kokonaan, isommat pienenevät)

   -turvotus silmien ympäriltä vähenee, tummat silmänaluset kirkastuvat

   -kiinteyttää roikkuvaa ihoa, esim. silmäluomista tai pienentää kaksoisleukaa

   -pienentää laajentuneita ihohuokosia ja parantaa ihon väriä

   -parantaa lihastonusta ja rentouttaa jännittyneitä lihaksia

   -kosteuttaa kuivaa ihoa ja rauhoittaa ärtynyttä ihoa

   -hoitaa arpikudosta

   -vähentää stressiä ja ehkäisee ennenaikaista ikääntymistä ja muita stressin haittoja.

 

Kosmeettinen akupunktiohoito aloitetaan asiakasta haastatellen, kartoitetaan hoidon vasta-aiheet ja realistiset tavoitteet hoidolle. Hoitoon sisältyy kasvojen ja niskahartiaseudun manuaalinen rentoutus, akupunktiohoito ja itsehoito-ohjeet.¨

 

Kosmeettista akupunktiota voi kokeilla vaikka yhden kerran, mutta enemmän vaikuttavuutta saadaan 10 kerran hoitosarjalla, jolloin aloitetaan kaksi kertaa viikossa ja jatketaan kerran viikossa hoitovasteen mukaan.